Suomen suurimmat: Eläkeliitto ja Etelä-Pohjanmaan piiri

Usein saattaa unohtua, että Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri on Eläkeliiton suurin alueellinen toimija. Etelä-Pohjanmaan piiriin kuuluu 30 paikallisyhdistystä ja vajaa 16 tuhatta jäsentä. Eläkeliiton tapaan toimimme alueellamme aktiivisena eläkeläisten hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja edunvalvonnan edistäjänä.
Tuemme paikallisyhdistysten toimintaa sekä järjestämme alueellisia tapahtumia, koulutuksia, matkoja ja retkiä. Meidän vahvuutemme näkyy erityisesti aktiivisissa yhdistyksissä, osallistumisessa ja vahvassa yhteishengessä, joka tekee meistä merkittävän osan Eläkeliiton toimintaa koko Suomessa.
On siis merkityksellistä ja etuoikeutettua olla osana Suomen suurinta. Teemme päivittäin toimenpiteitä ja tarjoamme osallistumisen mahdollisuuden eläkeiässä olevalle alueen väestölle. Teemme näyttävää ja näkyvää vaikuttamistyötä alueen hallinnollisiin elimiin ja pyrimme jatkuvasti vaikuttamaan siihen, että eläkkeellä olevat voisivat mahdollisimman hyvin. Jatkuvana tavoitteenamme on lisätä eläkeläisten hyvinvointia, tarjota yhteisöllisyyttä ja vaikuttaa ikäystävällisen arjen puolesta.
Ja vaikka olemme suurin, niin on ehdottoman tärkeää sekä arvokasta, että jaamme tietoa, vinkkejä ja osaamistamme myös muihin piireihin ja yhdistyksiin – olemme kuitenkin yhteisellä asialla.
Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri:
– Perustettu: 1975
– Toiminta-alue: Etelä-Pohjanmaa (26 yhdistystä) ja Pohjanmaa (4 yhdistystä)
– Paikallisyhdistyksiä: 30
– Jäseniä yhteensä: 15 749 (18.3.2026)
Eläkeliitto on Suomen suurin eläkeläisjärjestö, johon kuuluu yli 110 000 jäsentä eri puolilta maata. Eläkeliitto on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Eläkeliitto tarjoaa eläkeläisille ja ikäihmisille monipuolista tekemistä, koulutusta, matkoja ja tapahtumia. Eläkeliiton jäsenyhdistyksissä viihdytään ja toimitaan yhdessä. Toiminnan keskiössä ovat Eläkeliiton paikallisyhdistykset ympäri Suomea.
Eläkeliiton toiminta perustuu vahvaan paikalliseen verkostoon: ympäri Suomen toimii noin 384 yhdistystä sekä 20 alueellista piiriä. Piirit toimivat linkkeinä paikallisyhdistysten ja valtakunnallisen liiton välillä sekä kehittävät toimintaa omilla alueillaan.
Eläkeliiton toimintaan kuuluu keskeisinä osina muun muassa:
– eläkeläisten etujen valvonta
– harrastus- ja kerhotoiminta
– retket ja tapahtumat
– koulutus ja vertaistuki
Eläkeliiton missio
Eläkeliiton tarkoituksena on eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen ja oikeuksien valvominen sekä sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen.
Eläkeliiton visio
Eläkeliitto on ajassa elävä eläkeläisten ja ikääntyneiden oikeuksien arvostettu puolustaja ja ikäystävällisen Suomen rakentaja
Lue lisää Eläkeliitosta täältä