Hyppää sisältöön

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin karaokekilpailujen alkukarsinnat takana – tunnelma huipussaan kohti finaalia!

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin karaokekilpailujen alkukarsinnat ovat tulleet päätökseensä. Alkukarsintakiertue tarjosi upeita tulkintoja sekä iloista yhdessäoloa kolmen eri paikkakunnan voimin.

Kilpailukiertue käynnistyi Kurikassa, jossa Hotel Kurikan ravintolasali täyttyi noin satapäisestä yleisöstä ja taitavista laulajista. Alkukarsinnat jatkuivat heti seuraavana päivänä Ylistarossa Alapään Nuorisoseuralla, missä musiikki sai yleisön innostumaan jopa tanssin pyörteisiin. Viimeinen alkukarsinta järjestettiin Tuurissa, Ravintola Onnenkiven täpötäydessä yläkerrassa, jossa laulajat ottivat mittaa toisistaan tiukassa, mutta hyvähenkisessä kilpailussa.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Tämän vuoden alkukarsinnat ovat jälleen kerran muistuttaneet siitä, miten merkityksellistä elävä musiikki on ja miten se tuo ihmisiä yhteen. Kilpailu ei ole vain suorituksia, vaan se on myös yhteisöllisen juhlahetki, jossa jokainen ääni ja tulkinta on tärkeä.

Tuomaristolla on ollut tehtävänsä, sillä osallistujien taso on ollut kautta linjan huima. Lämmin kiitos kuuluu kaikille niille kymmenille laulajille, jotka uskaltautuivat lavalle sekä yleisölle, joka on omalla läsnäolollaan tehnyt jokaisesta karsinnasta pienen juhlan.

Nyt kun alkukarsinnat ovat takana, niin katseet kääntyvät kohti jännittävää finaalia. Kilpailun huipentuma nähdään ja koetaan 6. toukokuuta klo 10 Peräseinäjoen Sovintolassa. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan seuraamaan, kuinka yhdistysten karaoketaiturit ottavat mittaa toisistaan ja kruunaavat kevään laulujuhlan. Tule mukaan kannustamaan ja nauttimaan elävästä musiikista!

Alkukarsinnoista finaalipaikan lunastivat:

Kurikka:
Naiset 60-74v: Anita Ojanen, Solveig Stenberg sekä Tarja Hakala-Rahko
Naiset 75v-: Eeva-Kaisa Tastula sekä Pirkko Nurmela
Miehet 60-74v: Asko Luhtala sekä Jari Soinila
Miehet 75v-: Tapani Harju sekä Seppo Hautamäki

Ylistaro:
N 60-74v: Maarit Tantarimäki, Tuulikki Ollila ja Elisa Koski
N 75v-: Seija Ranta-Knuuttila
M 60-74v: Hannu Hakala, Tapani Anttila ja Jukka Marttila
M 75v-: Heikki Loukola ja Matti Kujanpää

Tuuri:
N 60-74v: Irma Ketelimäki, Tarja Kivistö ja Vappu Koivisto
N 75v-: Carita Surma-Aho, Else Niinisalo, Marja-Terttu Rytkönen
M 60-74v: Jorma Salmi, Timo Hopiavuori, Tapani Lahdenmäki
M 75v-: Kari Lindström, Juhani Yli-Sikkilä, Jouko Höykinpuro

Kirjoittanut ja koostanut: Tommi Kamppinen

Jaa tämä artikkeli