Vapaaehtoistoiminnan merkitys Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan yhdistyksissä
Vapaaehtoistoiminta on edelleen yksi Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan yhdistysten tärkeimmistä toiminnan muodoista ja voimavaroista. Vuoden 2025 toimintatilastot osoittavat, että yhdistysten tekemä vapaaehtoistoiminta on laajaa sekä merkityksellistä ikäihmisten hyvinvoinnin tukemisen kannalta.
Toimintatilastokyselyyn vastanneista yhdistyksistä 81,5 prosenttia ilmoitti tekevänsä vapaaehtoistoimintaa eli tarjoavansa apua, vertaistukea sekä erilaisia kohtaamisen mahdollisuuksia. Vapaaehtoistoimintaan osallistui vuoden 2025 aikana kaiken kaikkiaan 389 vapaaehtoista, eli keskimäärin yli 16 vapaaehtoista yhdistystä kohden.
Tuhansia auttamiskertoja vuoden aikana
Vapaaehtoistoiminnan vaikutukset näkyvät konkreettisina lukuina. Vuoden aikana yhdistykset kirjasivat:
- 5 290 yksilöauttamiskertaa
- 2 365 ryhmäauttamiskertaa
Yksilöauttamisella tarkoitetaan muun muassa yhdistysten tuottamaa ystävätoimintaa, keskusteluapua sekä yksinäisten ikäihmisten tukemista. Ryhmäauttaminen puolestaan sisältää esimerkiksi yhteisiä virkistyshetkiä, palvelutalovierailuja, kerhoja ja hyvinvointia edistäviä tapahtumia.
Auttamistoiminta tavoitti vuoden 2025 aikana yhteensä:
- 1 021 henkilöä yksilöauttamisen kautta
- jopa 66 589 osallistujaa ryhmätoiminnan kautta

Kuva luotu tekoälyllä.
Vapaaehtoiset antavat arvokasta aikaansa ja osaamistaan
Vapaaehtoistoimintaan käytettiin myös huomattava määrä aikaa:
- 9 305 tuntia yksilöauttamiseen
- 7 264 tuntia ryhmäauttamiseen
Yhteensä vapaaehtoistoimintaa tehtiin siis yli 16 500 tuntia vuoden aikana. Monessa yhdistyksessä vapaaehtoistoiminta näkyy arjen pieninä mutta tärkeinä tekoina, kuten muun muassa ulkoiluapuna, vierailu- ja virkistystoimintana palvelutaloissa, yhteislauluhetkinä sekä perinteisenä vertaistukena. Osa yhdistyksistä kertoi myös lisänneensä vapaaehtoistoimintaa vuoden aikana esimerkiksi pienkodeissa ja hoivayksiköissä.
Yhteisöllisyys ehkäisee yksinäisyyttä
Tilastojen taustalla näkyy ennen kaikkea halu auttaa ja pitää huolta toisista ihmisistä. Vapaaehtoistoiminta näyttäytyy vahvana apuna olemisen muotona, mutta samalla se toimii myös yhteisöllisyyden rakentamisen ja yksinäisyyden ehkäisemisen muotoina.
Yhdistysten vapaaehtoistoiminta tarjoaa monelle ikäihmiselle mahdollisuuden osallistua, kohdata muita ihmisiä ja tarjoaa samalla luontevan mahdollisuuden pysyä mukana yhteisössä. Vapaaehtoiset itse kokevat työnsä merkitykselliseksi ja omaa hyvinvointia edistäväksi.
Vapaaehtoistoiminta on yhdistysten sydän
Vuoden 2025 toimintatilastot osoittavat, että vapaaehtoistoiminta muodostaa Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnan sydämen. Ilman vapaaehtoisten panosta suuri osa tapahtumista, kerhoista, retkistä ja auttamistyöstä ei olisi mahdollista. Vapaaehtoiset tekevät arvokasta työtä koko alueen hyvinvoinnin hyväksi – ihmiseltä ihmiselle ja yhdessä tehden.
Kiitos, kun olette! Ja tervetuloa mukaan myös uusille vapaaehtoisille – teitäkin tarvitaan.
Lopuksi
Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan yhdistyksiltä kerätyt toimintatilastot osoittavat, että yhdistyksissä tehdään monipuolista sekä erittäin vaikuttavaa toimintaa puhtaasti vapaaehtoisvoimin, kuten edellä mainitut tiedot sen osoittavat.
Todellisuudessa luvut ovat vieläkin suurempia, sillä kaikki toiminta ei mene tilastoihin. Lomakkeita saattaa jäädä täyttämättä ja yhdistyksissä toteutetaan huomattavan paljon myös ns. arjen apua, joka jää usein tilastoimatta. Yhdistyksille on kuitenkin tiedotettu, että tilastoinnit toteutetaan huolellisesti, sillä niillä on suuri merkitys myös Eläkeliiton rahoitusten kannalta.
Mutta kuten on todettu, niin tätä kaikkea tehdään vapaaehtoisvoimin ja inhimillisyys kuuluu arkeen. Kaikesta huolimatta voimme olla ylpeitä itsestämme, toisistamme sekä siitä, mitä teemme alueillamme ikäihmisten hyvinvoinnin eteen.
Kirjoittanut:
Tommi Kamppinen
Toiminnanjohtaja, Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri