Suurenna fonttiaPienennä fonttia
Eläkeliitto

   Etelä-Pohjanmaan piiri ry

Iloa elämään - Eläkeliitosta

Roosan ja Ruusun päivänä 4.5.

Nyt rupeaa kyllä konkreettisesti Rovaniemen liittokokous häämöttämään. Tänään tuli  liitosta iso nippu materiaalia virallisille kokousedustajillemme. Yhdistysten puheenjohtajat ovat myös saaneet omat nippunsa edelleen edustajille toimitettavaksi, aivan kuten piiritoimistokin. Lähetin materiaalin edelleen piirin edustajille. Onneksi on kuukausi aikaa tutustua materiaaleihin, niin paljon niitä oli ja kaikki niin tärkeitä asioita.  Intoa kaikille valtuutetuille kokoukseen valmistautumisessa.

Tällä viikolla oli taas tosi mielenkiintoisia tapahtumia, joihin sain osallistua. Vapuan jälkeen heti tanssittiin Rytmikorjaamolla senioritansseja. Voi miten ilahduttavaa katsottavaa, kun yli sata ihmistä liikkui värikkäissä vaatteissa upeita kuvioita. Pääsin jopa itsekin sekaan törmäilemään. Aika pian ymmärsin lähteä pois sotkemasta muiden tanssia ja siirtyä ns. katsomon puolelle.  Senioritanssikin on tosi kiva harrastus ja sopii meidän ikäisillemme loistavasti.  Yhtäkään "ruttuturpaa" ei joukossa näkynyt, musiikki, liikunta ja  muiden mukava seura sai jokaisen vain hymyilemään ja nauttimaan. Kiitos ohjaajille ja mukana olleille.

Torstaina EL-Sanomien toimittaja Vesa Toikka ohjasi meitä digikuvien käsittelyyn.  Sielläkin oli monta tiedon- ja opinhaluista.  Kiitos sielläkin mukana olleille j atietenkin Vesalle.

Nyt jo haluan muistuttaa, että Isojen yhdistys järjestää 2.8. meille kaikille tarkoitetun liikuntapäivän Lauhanvuoressa.  Varatkaa päivä jo nyt kalenterista ja lähdetään isolla porukalla silloin Isojoelle.

Maanantain 7.5. olen pois täältä toimistolta, tulen vasta illalla käymään, puhelimeen vastaan ja luen sähköposteja.

Tiistaina  8.5. olen koko päivän toimistolla.
Keskiviikkona 9.5. olen Ilmajoella, silloin on illalla klo 19.15 Täti ja minä -esitys teatterilla, vielä on muutama paikka vapaana, soita jos pääset tulemaan
Torstaina ja perjantaina 10-11.5.  olen toimistolla
Maanantaina 14.5. ja ti 15.5. olen pois toimistolta, tärkeät päivät, pikku-Kiara tulee muorin luo hoitoon! Luen toki sähköpostit ja vastaan puhelimeen.


Muuten olen loppuviikon paikalla, mutta 16.5. on klo 14.15 alkaen jälleen Täti ja minä -esitys teatterilla, jos kiinnotaa paikkoja vielä saatavana myös.

Mukavaa toukokuuta ja valoisuutta!
Ulla

Tulips 

  

Yrjön, Jyrkin, Jyrin ja partiolaisten päivänä 23.4.

Reissu on tehty ja Rooma nähty. Colosseum oli pystyssä, samoin kaikki muut rauniot ja valtavat nähtävyydet.  Sanotaanhan, että jos Colosseun romahtaa, romahtaa Rooma ja koko maailma. Yllättävästi niin vanha rakennus kestää valtavan ihmispaljouden, puhumattakaan hurjasta liikenteestä joka sen ja muiden historiallisten, tosi vanhojen rakennusten ympärillä yötä päivää pyörii.  Roomassa oli muitakin turisteja kuin me. Mm. isot koululaisryhmät tungeksivat siellä missä mekin.  Aurinko pilkahteli toisinaan vähän pitempäänkin, mutta onneksi olimme varautuneet myös vesisateeseen, jota saimme aivan tarpeeksi tarpeen tullen. 

Meitä oli matkassa 30, joista valitettavasti kolmen piti sairastaa raju oksennus- ja vatsatauti. Onneksi pääsimme kuitenkin kaikki samanaikaisesti kotimatkalle.  Harmi, että heiltä jäivät Vatikaanin museot ja Pietarinkirkko kokonaan näkemättä.

Saimme matkamme aikana nauttia huippuoppaan palveluksista. 

Isokyröstä kotoisin oleva, roomalaistunut Päivi Romu, Rooman virallinen opas, oli kanssamme joka päivä ja teki päivistämme unohtumattomia.  Voimme olla todella ylpeitä tästä "eteläpohojaalasesta Roomassa". Mikä osaaminen, kertomisen ja esittelemisen taito. Ihailtavaa. Arvostettavaa ja kunnioitettavaa.

Haluan kiittää kaikkia matkalla mukana olleita.  Eläkeliittolaiset ovat todella mukavia matkakumppaneita, jotka ymmärryksellä suhtautuivat matkanjohtajansa Ullan töppäyksiinkin. Yhteistyöllä kaikesta selviydyttiin. Kyllä on hienoa porukkaa matkassa - mukavat muistot.

Joululehden tekemiseen valmistautuminen on alkanut.  Toimimme pitkälti viimevuotisten systeemien mukaisesti. Niinkuin tiedämme, lehti on meille äärettömän tärkeä monessa mielessä. Tunnen nöyrää kiitollisuutta jokaista yhdistyksen jäsentä kohtaan, joka laittaa jälleen itsensä likoon niin ilmoitusten hankkijana kuin juttujen ja kuvien parissa parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Tällä viikolla (vko 17) olen toimistolla kaikkina muina päivinä paitsi torstaina 26.4. Piirihallitus matkaa silloin eduskuntaan tuttujen, omien maakuntiemme kansanedustajien tapaamiseen.  Meillä on heille tärkeää asiaa, joita olemme esitelleet jo kannanotoissamme.

Vkolla 18 en ole paikalla vappuna en myöskään 2.5. (senioritanssitapahtuma) enkä 3.5. (digikuvauskurssilla).

Hyvää vappua! Laitetaan simat valmistumaan!
Terveisin Ulla

 

Keväisen puron iloinen solina on veden ja kivien yhteistyön ansiota. 

 

 

29.3.2012

Puheenjohtajamme Hanna on omalla palstallaan käsitellyt ammattitaidolla ajankohtaisia asioitamme. Nyt vasta itse alan ymmärtää miten tärkeä Rovaniemen liittokokous meidän piirillemme on.  On myös hyvin merkityksellistä, että saamme sinne kaikki meidän piirille kuuluvat edustajat paikan päälle. Meitä on siellä komea joukko. Voin jo etukäteen kuvitella miltä siellä näyttää, kun pätevät edustajamme istuvat omilla, Etelä-Pohjanmaalle merkityillä paikoillaan.  Tunnen suurta ylpeyttä voidessani kuulua joukkoonne. Tottakai mua jo nyt hieman jännittää miten selviydyn mulle tulevasta luottamustehtävästä. Jos nimittäin siellä päädytäään äänestykseen, pitää mun olla siinä ohjaamassa eteläpohjalaisia riviin ja mitenkähän se on sen laskutaidon kanssa!! No eiköhän siitä sitten selviydytä. Toivottavasti päätökset ovat sopuisia. Parhaillaan saan  yhdistyksiltä luetteloita edustajistamme. Kiitos niistä. Saamme luettelomme määrättyyn aikaan mennessä eteenpäin liittoon ja sieltä edustajamme saavat hyvissä ajoin ison nipun postia tutustuttavakseen ennen Rovaniemen kokouksen päätösten tekoa. Turha mun on tässä jännittää, olette kaikki niin konkareita näissä järjestöasioissa, että siinä samassa ohjaatte tällaista järjestötyön alkeisia opettelevaa toiminnanjohtajaannekin.

Poissaoloistani:
- joudunkin lähtemään per 30.3. Helsinkiin, olen vain tunnin verran aamulla täällä
- maanantaina ja tiistaina paikalla, samoin keskiviikkona
- torstaina 5.4. menen Isojoelle
- keskiviikkona 11.4. joululehtikurssilla
- torstaina 12.4. paikalla
- perjantaina 13.4. karaokekisoissa Power Parkissa, Hei, tulethan sinäkin - siellä on tosi kivaa, tutustu ohjelmaan tapahtumakalenterin 13.4. kohdan liitteessä
- sen jälkeen olenkin tosi pitkään pois - 16-17.4. Lehmirannassa liittovaltuutettujen kanssa ja 18-21.4. Roomassa.   Yli-Hannukselan Sanni on 18.4. toimistolla ja vastaa  piirin puhelinnumeroon mun Roomassa olon aikana.
- maanantaina 23.4. paikalla 

Olen päässyt laulajien joukkoon Lehmirannassa pidettävien liittokokouspäivien aikana. Harjoittelemme kaikki tauot ja esiinnymme lähtöaamuna pidettävässä aamutuokiossa. Näin pääsiäisen aikaan kokoonnuttaessa aamutilaisuus on erityisen harras. Tänäkin vuonna sinne harjoitellaan virsi 104. Onneksi  se on tuttu ja kun laulan sopraanoa, ei tarvitse koko nuottia uudelleen opetella, pitä vain yrittää soveltaa ääntään muiden kuorolaisten äänten kanssa.  Virren 104 ensimmäinen säkeistö kuuluu:


Pilvimuurista valo välähtää.
Pilvimuurista valo välähtää.
Läpi lukkojenkin
Herra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on.

Näillä ajatuksilla toivotan Sinulle rakas palstani lukija Hyvää ja Rauhallista pääsiäisen aikaa!
Ulla

 

20.3.2012
Kevät keikkuen tulevi -tapasi äitini ennenvanhaan sanoa. Mitä sekin sanonta oikeasti tarkoittaa!  Itse kuulin lapsena sen tarkoittavan sitä, kun entisaikaan keväisin niin ihmiset kuin eläimetkin olivat syöneet viimeisetkin vitamiinilähteet varastoista. Ihmisiltä loppuivat lantut, kaalit ja porkkanat kellareista, perunoista iso osa piti idättää seuraavaa kylvöä varten ja eläinten heinät olivat loppumassa.  Kaikki olivat niin heikossa kunnossa, että aivan huojuivat kevätauringossa.  Aika looginen päätelmä. Jollain toisella voi olla muu selitys sanonnalle.

Emännöin lähes viikon verran jälleen japanilaista nuorta naista, Akari Tamuraa. Hän on vaihto-oppilaana Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ollessaan asunut pariin otteeseen meillä ja nyt kun hän valmistui terveystieteiden maisteriksi, hänen vanhempansa kustansivat hänet tapaamaan "Suomen vanhempiaan".  Kiitos vain Kauhava ja Alavus, sain käydä hänen kanssaan  yhdistysten kevätkokouksissakin. Akari tietää hyvin paljon ikäihmisistä, koska hän on sitä alaa opiskellut.   Hänen toiveensa oli päästä Lappiin ja nähdä joulupukki ja revontulet.  Toive toteutettiin ja matkasimme yhden yön makuuvaunussa Rovaniemelle ja siellä yhden päivän aikana kipitimme kaikkiin mahdollisiin elämyksiin. Suuri hämmästys hänelle oli, kun joulupukki puhui sujuvaa japania. Kuvat tottakai otettiin muistoksi. Matkamme onnistui täydellisesti, kun Ounasvaaralle illalla menimme noin klo 22 ja koko taivas loisti revontulia.  Muutamista "alkuperäisistä" Lapin asukkaistakin joku sanoi, ettei niin valtavia revontulia ollut eläissään nähnyt! Itsellenikin se oli aikamoinen elämys puhumattakaan kaukaisesta vieraastani, joka niin palavasti halusi ne nähdä ja niitä kuvata. 

Tällä viikolla muutamat yhdistykset pitävät kevätkokouksiaan ja voin käydä heitä tapaamassa.  Tässä lähiajan ohjelma:
- 20.3. Ähtäri 
- 21.3. Kurikka
- 22.3. piirihallituksen kokous toimistolla
- koko perjantain olen toimstolla
- 27.3. Ilmajoella vapaaehtoistyön koulutuksessa
- 29.3. aamupäivän piirihallituksen ja liittovaltuutettujen tapaamisessa


 

Tapaamisiin sunnuntaina Ähtärissä, kirkossa ja kevätkokouksessa.

Ulla

Kulkiessasi elämän halki älä harrasta vähennyslaskuja, vaan laske sen sijaan yhteen lahjasi, edellytyksesi ja mahdollisuutesi. Muutut vapautuneeksi, seuralliseksi ja menestyväksi
-kirjoittanut Norman Vincent Peale  

  

1.3.2012

Tasavallan presidentti on juhlallisuuksin valittu ja jäämme odottamaan uutta aikakautta. Onnea  vaativassa tehtävässä presidentti Sauli Niinistolle ja puolisollen Jenni Haukiolle. 

Olen unohtanut mainita, että kaikki yhdistykset ovat lähettäneet taidolla täytetyt toimintatilastonsa liittoon ja piiriin hyvissä ajoin. Toimintakertomuksia lukiessa kyllä kumartaa ja pokkaa ja niiaa ja kiittelee siitä valtavasta työstä mitä teette yhdistyksissä. Teette tosi hyvää työtä. Jatketaan samaan malliin.

Karaoken karsintakisoja on pidetty jo viidellä alueella. Itse olin mukana seuraamassa Seinäjoen alueen kisaa.  Kyllä oli hyviä laulajia ja mukava kisatunnelma.  Sitä toivomme sitten 13.4.2012 myös Power Parkin piirin mestaruuskisoihin.  Lähtekää silloin isolla sakilla kannustamaan ja viihtymään.  Karaokekisojen aluemestaruuksista on jutut piirin etusivun uutisissa.  Sieltä näkyvät myös Power Parkissa kisaamassa olevat laulajat. 


Kevät tulee kohisten, tänään sen erityisesti huomasi. Kevät merkitsee myös kevätkokouksia ja minulle mm. mieluisia piipahduksia yhdistysten kokouksissa.  Lähimmän kahden viikon aikana olen pois toimistolta:

- 5.3. Alahärmä
- 6.3. Soini
- 7.3. Kuortane ja Lehtimäen hiihdon piirinmestaruuskilpailu
- 8.3. Järjestöpäivä Härmän Kuntokeskuksessa
- 9.3. toimistolla koko päivän

- 12.3. Peräseinäjoella
- 13.3. Kauhavalla
- 14.3. Alavudella
- 16.3. Sanni Yli-Hannuksela täällä toimistolla, itse olen lomalla


Vastaan toki puhelimeen aina silloin kun voin, jätä viesti vastaajaan.  Luen myös sähköpostit säännöllisesti.

Hyvää kevään odotusta, Ulla

- minun ei tarvitse viran puolesta, vaan saan vapaasta tahdostani olla kohtelias ja hyväntuulinen. 
- leikin lastenlasten kanssa aarteenetsintää, enkä unohda kertoa, että he ovat minun aarteitani.
                        Nämä viisaudet todennut Maija Paavilainen

 

 

Ystävänpäivänä 14.2.2012

Terveisiä Kuortaneen ystävänpäiväjuhlasta. Siellä sain jälleen iloita yhdistyksen jäsenten osaamisesta.  Monenlaista mukavaa ohjelmaa musiikkia, runoa, loistavia juontoja ja leppeää yhdessä oloa.  Juhlaa ja rentoa meininkiä samassa "paketissa".  Ystävänpäivä olkoon joka päivä - niin paljon hyvyyttä ja hyvää oloa se tarjoaa. 

Karaoken aluemestaruudet ratkaistaan liitteessä olevan aikataulun mukaisesti. Kiitokset kaikille järjestelyvastuussa oleville.  Piirin karaokevastaavana toimii Jussi Roponen. Hän on luvannut kiertää kaikissa aluekarsinnoissa, keskustelee tuomariston kanssa ja tulkitsee yhdessä heidän kanssaan sääntöjä parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi.  Toiviomme, että saamme runsaasti kilpailijoita ja karsintoihin mukavan musiikkitunnelma. Toivotan onnea ja laulun iloa kaikille laulajille.  Tämän viikon Ykköset -lehdessä on liitteen mukainen aikataulu. Tästä linkistä pääset aikatauluun.

Piirin kevätkokous pidetään 25.3.2012 Ähtärissä. Aloitamme messulla Ähtärin kirkossa.  Kukin yhdistys valitsee tuleeko jo messuun vai osallistuuko vasta Mesikämmenessä klo 11 alkavaan ruokailuun. Kiitos ähtäriläisille aktiivisuudestanne tämän ja monen muun  tapahtuman järjestelyissä tänäkin vuonna. Kokousaineisto toimitetaan yhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille hyvissä ajoin ennen kokousta.

Paikalla vkolla 7-9
-15.2. aamupäivällä
-16-17.2.

-20.2.
-22.2.
-23-24.2.
-27-28.2.
-29.2. Karijoella Suupohjan aluekokouksessa
-1.3. paikalla, mutta 2.3. koko päivän pois

- ystävä on se, joka tietää sinusta kaiken ja silti pitää sinusta.......

 

25.1.2012
Terveisiä Rovaniemeltä. Liittokokousjärjestelyt olivat siellä hyvällä mallilla.  Rovaniemi on kaunis kaupunki ja voi miten ystävällisiä ja palvelualttiita ihmisiä siellä asuu.  Meidän on hyvä ja turvallista mennä sinne kesäkuussa nauttimaan hyvistä järjestelyistä, yhdessä olosta sekä toistemme tapaamisesta ja monista mielenkiintoisista tutustumiskohteista.  


Hotellihuoneita on varattu nyt noin 1.900:lle, sen lisäksi mukaan tulevat vielä Lapin piirin yhdistysten jäsenet. Jos vain joku on vielä kiinnostunut kesäkuisesta Rovaniemen matkasta, yhteys omaan yhdistykseen ja tiedustelut matkavarauksista.

Juhlakokous pidetään Lappi Areenalla. Eilen siellä luisteltiin, mutta kesällä se varustetaan aivan toisennäköiseksi, kun se muuttuu meidän juhlapaikaksemme. Permanto saa uuden parkettilattian ja pehmustetut tuolit ja puheenjohtajiston pöydät. 
 

Kokoustilamme vieressä on ns. harjoitushalli, jossa tarjoillaan ruoat ja kahvit.  Ruoka- ja kahviliput tilataan erikseen.  Niin hassulta kuin se tuntuu, niin ruokaa saa ainoastaan etukäteen hankituilla ruokalipukkeilla. Lähes sama on kahvilipukkeiden kanssa. Suosittelen myös kahvilipukkeiden hankkimista ennakkoon, silloin kahvikupposet saadaan  ilman kohtuuttomia odotuksia.

Lähes puolet yhdistyksistä on jo lähettänyt toimintatilaston. Kiitokset!  Loppuja odotan tämän kuun kuluessa.

  

Menossa maakunnassa
vkolla 5,
- to 2.2. aamupäivällä Nurmossa Boccian tuomarikurssin avauksessa
- pe 3.2. Töysässä Kuusiokuntien aluepalaverissa


vkolla  6,
- ma 6.2. Seinäjoen alueen kokouksessa Jalasjärvellä
- ti 7.2. matkavastaavien koulutuksessa
- pe 10.2. piirihallituksen Piirit paremmaksi -palaverissa  

Seinäjoen kaupunginteatterin Fanny ja Alexander -esityksen liput Eläkeliiton 21.2.  varaamina menivät kaupaksi hyvin nopeasti.  Samalla hinnalla  (19 €) voitte varata eläkeläislippuja niin yhdistyksinä kuin yksityisinä henkilöinä. 

Hyvää takatalvea, Ulla 

Iloitse siitä, miten auringonvalo siivilöityy puitten lävitse, tai miten lumi narskuu jalkojesi alla. Nauti elämän perusasioista, niin ne saavat sydämesi soimaan.
- Norman Vincent Peale -

 

 

 

Intoa puhkuen uuteen vuoteen.  Onnellista uutta vuotta meille kaikille!  Päivät pitenevät ja valo laajenee päivä päivältä. Joka vuosi se on yhtä hämmentävää. 

Vuodenvaihteen tekstiviestisadosta mm. seuraavaa: Tähti lensi näitkö sen? Uusi vuosi ja entinen. Mikä taakse jää se jääköön vaan, tuo uusi vuosi tullessaan mahdollisuuden mihin vaan!  

Tuntuu että kaikki yhdistykset ovat aloittamassa aktiivista vuotta 2012. Viime vuodelta vielä kuitenkin keräämme aineistoja ja tilastotietoja raportointeja varten.  Lupasin, että ensimmäisen toimintatilaston lähettänyt yhdistys saa maineen ja kunnian lisäksi ehkä jonkun yllätyksen. Yllätys olkoon tänä vuonna täytekakku yhdistyksen johonkin hallituksen kokoukseen. Tämän yllätyksen saa tänä vuonna Kurikka. Onnea kurikkalaiset.  Toimintatilasto tupsahti ihan perinteisestä postiluukusta.  Myös Alavus saa kunniamaininnan, he lähettivät ensimmäisenä päivitetyn vastuunhenkiöiden luettelon.  Kiitos paljon.   Odotan tietenkin postiluukun kolahtavan joko sähköisesti tai perinteisesti niin toimintatilastoista kuin yhteyshenkilöiden luetteloistakin kaikilta yhdistyksiltä.  Kiitän jo etukäteen. 

Lähipäivinä olen tiiviisti täällä toimistolla.

Seuraavina päivinä pois:

- 17.1. Piirihallituksen kokouksessa ja puheenjohtajien tapaamisessa

- 20.1. Helsingissä

- 23-24.1. Rovaniemellä

Rovaniemen toiminnajohtajatapaamisen jälkeen minulla on varmasti jälleen uutta kerrottavaa Lapin piirin upeista järjestelyistä ensi kesän liittokokoukseen liittyen.  Kiehtova Lappi kutsuu meitä. Jos olet kiinnostunut lähtemään mukaan, ole yhteydessä omaan yhdistykseesi. 

Terveisin Ulla